Finnabair Creative Team - Summer Vintage Tags

 

Somehow, we have made it to the summer, again. Celebrating life seems like a proper theme. I seriously think we all need a trophy or two, getting through all kinds of unexpected things life has thrown at us lately, don’t you think? Even if the trophy would be a tiny one, in form of a tag, we definitely deserve one!

Summer is this mysterious time capsule where between spring and autumn, time flies, whirling and whistling, and it seems that in one single breath, it’s gone. For me, summer is marveling the blooming peonies, collecting falling rose petals, pressing lavenders, devouring Scandinavian strawberry and whipped cream sponge cake with kids under the huge maple tree in our garden, listening to birdsong while reading on our glass veranda… Time both stops and vanishes and although crafting is always there, somehow there isn’t time to do all the crafting I’d love to. And I thought this might be the case for a lot of craft lovers; there simply isn’t time for it all. 

 

 

Hence, I want to share with you this simple and easy, quick, and light happy tag project. You don’t need much time, energy, or materials for it – and basically, if you want to be in super lazy summer crafter mode, you can skip all the (two) mixed media steps, in which case the tag would take about 1,5 minutes to make, instead of five. 

 

 

Here’s the how.

I cut a 6x6” scrapbook paper and cut it into half and into a tag shape. (Actually, I made two tags and used two different papers, but you know. Then I ripped a vintage book page into a suitable sized piece and using Soft Matte Gel, glued it to the tag. I covered the whole tag with a layer of Soft Matte Gel, too, as I wanted to be sure the papers won’t absorb paints unevenly.

Then, I added a nice dimensional layer, using Modeling paste and a Passiflora stencil. As I am such a vintage girl, I wanted to do my usual routine and painted the whole tag with a mix of Impasto paints Pitch Black and Dark Chocolate and wiped most off with a baby wipe. 

 

Next step was to choose images for my two tags. For one, I used a print I had scanned from a vintage photo, and for another I used an image sticker from the Finnabair Words You Need Sticker Book. I glued the images in place and applied a coat of Soft Matte Gel on top, to protect the surface.

 

The basic tag was now ready, but a bit of decorating was still needed, so I took a piece of tea dyed cheese cloth and glued it underneath the image and stapled a paper flower (also tea dyed) and a very messy bunch of linen cord on top. Then I glued a heavy paper piece I had printed, with text (also tea dyed), underneath the image, too, and with a palette knife applied just a hint of Golden Dragon Effect Paste around the tag, to give it a sunshine effect. As the final touch, I dotted a couple of Diamond Art Pebbles here and there.  

 

And that was it. It took longer for you read this than it would actually take to create a tag, so have a nice, cool glass of your favourite summer drink (mine is homemade strawberry and rhubarb juice), wear your comfiest summer dress, and have a relaxing creative moment, celebrating life, summer, and all things magical.

 

Here’s a link to my tutorial video:  https://youtu.be/xVkT7bugiXY

Thank you so much for popping by! 

Emilia

 

MATERIALS USED:

https://mixedmediaplace.com/prima-art-basics-soft-matte-gel

 

https://mixedmediaplace.com/prima-finnabair-stencil-passiflora

 

https://mixedmediaplace.com/prima-art-basics-modeling-paste

https://mixedmediaplace.com/prima-art-alchemy-impasto-paint-dark-chocolate

 

https://mixedmediaplace.com/prima-art-alchemy-impasto-paint-pitch-black

https://mixedmediaplace.com/prima-art-extravagance-golden-dragon-effect-paste

https://mixedmediaplace.com/prima-art-daily-words-you-need

Art Pebbles, Diamonds

 

 

 

 

 

 

 

 

Finnabair Art Recipe June 2021 - Canvas

I had started this canvas months and months ago, when I had wanted to give my subconscious a voice to be heard. I mean, sometimes it is quite nice to start a project without having a single thought in your head. Just let your hands pick up materials and have a go. This canvas was the result of those mindful, quiet moments of creativity.

 

I had an empty 30x30cm canvas I picked as the base and started to glue wrinkled cardboard (from a cardboard package) and Moda Tissue Paper randomly on it, using Soft Matte Gel, primed the whole thing with white Heavy Gesso, and added some ornamental dimension in form of Iris Tapestry stencil and Icing Paste White Gold, with a slab of White Sand Texture Paste here and there. And on a whim, added a layer of Impasto Snow White on top of everything, to get a simple background where a hint of golden glimmer shined through.

 

Only then I started to think what to do with the canvas, and simply dived into my endless supply source of driftwood and seashells; our family has (or had, it’s covid time with no travelling right now) a habit to drag at least one luggage full of seashells, sea glass, and driftwood from our travels, so there is way, way more of those than I could ever use, which means, I always use them as part of my embellishments. 

 

 

So, I attached the ones appealing to me right there and then, with Heavy Body Gel, one by one, together with a happy mixture of a broken gear (I had used the large Gear mould with air dry clay, and dropped and broke the largest gear, but it fitted in perfectly here), vintage clock hands, and Finnabair mechanical embellishments with some Melange Art Pebbles.

 

 

Then I painted most over with Heavy Gesso and added a mixture of gesso with Mini and Mega Art Stones here and there, to add more dimension. I still had no idea for the colouring but thought I’d start with Liquid Acrylics, my all-time favourites, thinking about a misty morning in an otherwise empty beach with no sound but those of gentle waves and of seagulls calling, and our family leaving foorprints in the low tide sand, breathing fresh air and memories on the making. With a mist sprayer in one and a brush in the other hand, I started applying colour into the canvas. Only a little, painting a distant echo of that misty morning of my dreams. I used Titanium White, Burnt Sienna, Ink Black, and Prussian Blue. At that point I wasn’t satisfied with the look, and thought I’d continue later.

 

And later it was, by some months, as I simply forgot the whole canvas… I digged it up for this Art Recipe, immediately realizing what was missing: some Gold Metallic Flakes and Light Patina Metallique acrylic paint. And indeed, it did not need anything else, but a softest touch of gold flakes resembling rising sun, and Light Patina blue – which I added only a little here and there, spraying a lot of water to make it blending into the canvas like morning mist gently rolling in the horizon. And the canvas will always remind me of that magical morning in a faraway beach, of the echo of seagulls, of five pair of footsteps in sand and of a happy, contented heart.

Emilia

 

 

 

MATERIALS USED:

 

https://mixedmediaplace.com/prima-art-basics-heavy-gesso-white

 

https://mixedmediaplace.com/prima-art-basics-heavy-body-gel

 

https://mixedmediaplace.com/prima-art-basics-soft-matte-gel

 

https://mixedmediaplace.com/prima-finnabair-tissue-paper-moda

 

https://mixedmediaplace.com/prima-art-extravagance-icing-paste-white-gold

 

https://mixedmediaplace.com/prima-finnabair-stencil-iris-tapestry

 

https://mixedmediaplace.com/prima-art-ingredients-art-stones-mini

 

https://mixedmediaplace.com/prima-art-ingredients-mega-art-stones

 

https://mixedmediaplace.com/prima-finnabair-mould-large-gears

 

https://mixedmediaplace.com/prima-art-extravagance-texture-paste-white-sand-tube

 

https://mixedmediaplace.com/prima-art-extravagance-jewel-effect-paste-golden-dust

 

https://mixedmediaplace.com/prima-art-extravagance-gilding-glue

 

https://mixedmediaplace.com/prima-art-ingredients-metallic-flakes-gold

 

https://mixedmediaplace.com/prima-art-alchemy-impasto-paint-snow-white

 

https://mixedmediaplace.com/prima-art-alchemy-liquid-acrylic-ink-black

 

https://mixedmediaplace.com/prima-art-alchemy-liquid-acrylic-prussian-blue

 

https://mixedmediaplace.com/prima-art-alchemy-liquid-acrylic-burnt-sienna

 

https://mixedmediaplace.com/prima-art-alchemy-liquid-acrylic-titanium-white

 

https://mixedmediaplace.com/prima-art-alchemy-metallique-light-patina

 

https://mixedmediaplace.com/prima-art-alchemy-metallique-ancient-coin

                                   

https://mixedmediaplace.com/prima-mechanicals-metal-blooms

 

https://mixedmediaplace.com/prima-finnabair-mechanicals-woodland-ferns

 

https://mixedmediaplace.com/prima-art-ingredients-melange-art-pebbles

Rustic Knobs 967130

 

Rustic Gears 963439

 

 

Kesätuuli - Summer Wind

Olen unelmoinut koko pitkän talven, kevään ja kesänkin merestä. Lämpimästä rantakalliosta, leppeästä tuulesta kasvoilla, aaltojen äänestä. Liikuntarajoitteisena ei ole ihan helppoa päästä nauttimaan merestä, hiekkarannoille ei pyörätuolin kanssa pääse mitenkään, ja kalliot ovat yleensä yhtä hankalia nekin. Harvoin on luonto tai luonnon apukädet järjestäneet esteettömän kulun rannoille. Ja silti meidän sairaidenkin ihmisten mielessä palaa ihan sama tuli kuin kenen tahansa sisällä, toiveita ja haaveita kesästä ja vedestä ja auringosta.

Lapsuuden kesiin kuului aina vesi, tavalla tai toisella. Serkusten kanssa vietetyt mökkikesähetket ovat niin syvälle sydänmuistiin piirtyneet, ettei edes aivovamma niitä ole pyyhkinyt muistista. Järvikesät ja souturetket, uimapatjamaratoonit vastarannan saareen, loputtomat laiturileikit, matonpesut, uusien perunoiden pesut laiturin lämmössä... Ja meren rannalla suolan tuoksu, kaisloista rakennetut aarteet, veneseikkailut, uimaretket piskuisille luodoille. Puhumattakaan tietysti muurinpohjalettujen, grillimakkaroiden ja kinkkuvoileipien ehtymättömästä määrästä, jolla serkuskatrasta pyöritettiin. Ei aina paistanut aurinko, ei. Mutta ei se tahtia hidastanut. Mikä esti uimisen sateessa? Ei niin mikään! Ukkosella sentään, ja silloin kun vanhempien mielestä oli kylmää, pysyteltiin mökkien hämärässä lämmössä, pelattiin unoa, luettiin neitietsiviä ja suunniteltiin supattaen Suuria Asioita, joita aikuisina tekisimme.

Varmaankin jokaiseen suomalaiseen on sisäänrakennettu jonkin asteinen kaipuu kesävetten ääreen. Niinpä minäkin tahdoin, yhden kerran, valloittaa rantakallion. Puin kauneimman mekkoni, tyllialushameeni ja ballerinat ja valmistauduin kesän kauneimpaan muistoon. Pääsin rannalle. Taaimmalle kalliolle, lähimmäs tietä ja autoa, mutta pääsin! Sieltä näkyi meri, aaltojen kimallus laskevassa auringossa, hempeä pastellitaivas ja kaukana, kaukana horisontissa purjeveneitä. Istuin kalliolla, jonka lämpö hyväili käsiäni, kuuntelin aaltojen lyöntiä ja lokkien laulua, annoin kesätuulen pyyhkiä kasvojani ja imin itseeni suolan tuoksua koko vuoden tarpeiksi. Ensi kesänä sitten taas nähdään, meri.

I longed the whole year for the sea. I longed for the gentle sea wind, roaring of the waves, but it is not that easy to get to the sea if you are disabled. And even we, who have chronic illness, have dreams and desires, we too would love to have memories about summer, the sun, and the sea.

Water was as vital part of my childhood summer memories as sun and laughter. Memories of summers with my cousins are so deep within me that even brain injury has had no effect on them. Days on the lake or the sea spent just as fully as only children can: with laughter and joy. Picnics, swimming, rowing... And swimming in the rain, of course! And if the weather was just too bad, playing cards inside, reading nancydrews and dreaming about all the things we would do when we would eventually be grown-ups.

I think that there might be a built-in longing for the summer waters in all Finns. I yearned to the sea just once this summer. So I dressed my most beautiful butterfly dress, tulle petticoat, ballerinas, and was ready for the most precious summer memory of this year: the beach. I made it! Even if I made it to the rock nearest our car, but I made it anyway. I saw the sun, I saw the glittering sea, and I saw the pastel painted evening sky. I hear the seagulls, the waves, and I felt the sea wind in my face. I breathed the fresh salty air. I absorbed the sea within me so that I can hold it there the whole year. I will see you again next summer, sea. Wait for me. 

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tämä on julkaistu vanhassa blogissani 8.7,.2016
NOTE TO READER: This one was published on my old blog on 8.7.2016

Kesäläksy - Homework for summer

Kevät on edennyt kesäksi ja luonto juhlii. Elämän riemu näkyy kaikkialla. Jäätelöä, uimaretkiä, kasvimaan laittoa, lomasuunnitelmia, pitkiä iltoja ja suuria unelmia. Niistä on kesäloma tehty. Yritän itse saada kesäriemun kulmasta otteen. Uupumus painaa, niinkuin aina kesällä kun on lihaksille sattuvan lämmin ja aurinko paistaa silmät painuksiin. Puolivarjo, lempeä tuuli ja lämpömittarissa noin kaksikymmentä astetta, se on täydellisin kesäsää.

Sain neurologisen kuntoutukseni kesäläksyksi kaksi tärkeää tehtävää. Tunnista rajasi ja hyväksy tosiasiat. Mietin, että siinä on meille jokaiselle melkoinen kesäläksy. Jos jokainen meistä olisi syksyllä oppinut omat rajansa ja hyväksymään elämänsä juuri sellaisena jommoiseksi se on tällä hetkellä eteen asetettu, syksy voisi olla paljon helpompi vastaanottaa. Muistan aina syksyn aikaan kuuntelevani ympärillä kaikuvia haikean tyytymättömyyden lausahduksia, joissa kaikissa yhdistyvät sanat: arki, kiire, suorittaminen, pimeys. 

Minulle arki on parasta elämässä. Tasainen, turvallinen pohja hengitysrytmiä antamaan. Kiireensä voi jokainen päättää ihan itse, ja jos malttaa olla vähemmän pätevä, vähemmän aikataulutettu ja hyväksyä itsensä enemmän ja vaatia vähemmän, kiirettä saa pirstottua pienemmäksi, jos vain uskaltaa. Suorittaminen, sen voi vaihtaa vaikka hengittämiseen, ihan kivaa sekin on. Pysähtyä katselemaan elämää juuri nyt ja rakastaa itseään vähän enemmän. Pimeys. Vaikka ulkona pimenisi kuinka, sisällä voi olla silti valoa. Enkä puhu nyt kynttilöistä ja sähkökatkaisijoista, vaikka nekin ovat aika näppäriä syksyn pimeinä päivinä. Ei pimeys pääse hiipimään sisään, jos siellä on valolle tilaa tarpeeksi. (Käytännössä tietenkin kaikki on paljon, paljon hankalampaa kuin paperilla. Ja toiselle on helppo huudella neuvoja.)

Itselleni kirjasin kaksi kesäläksyäni paperille ja merkitsen joka päivä, olenko muistanut läksyni. Osasinko tunnistaa tänään rajani? Tahdoinko itseltäni liikaa, vaadinko turhia ja maksoinko lopulta aivan turhanpäiväisestä jääräpäisyydestä isot laskut? Innostuinko mukavasta niin, etten huomannut silloinkaan ajoissa vetäytyä ja rajat paukkuivat? Toivottavasti syksyllä voin todeta, että vähemmän on kolisteltu luita lattiaan ja makseltu hetken innostuksesta monen päivän ajan uupumusveroja. Sama lyhyesti: osaanko laskea päiväni lusikat ja käyttää oikean määrän. 

Rajojen tunnistaminen on kroonisesti sairaille ihan kauhean vaikea asia. Mitä jos vähän vielä, juurihan minä aloitin, mitä jos tällä kertaa en uuvukaan, minä ihan nopeasti... On hirveän vaikeaa osata sanoa ei tai stop ajoissa, tunnistaa ja hyväksyä omat rajansa ja se, ettei pysty samaan kuin terve ihminen, vaikka tahtoa samalla tavalla löytyisikin. Itsensä ja tosiasioiden hyväksyminen on elämänmittainen läksy. 

Syksyksi minun pitäisi kuitenkin oppia hyväksymään aivan konkreettisia tosiasioita. Sellaisia, kuin että aivovamman vakavuus estää tehokkaan ajattelun, lihassairaus rajaa fyysisen kestävyyden hyvinkin pikkuruiseen laatikkoon ja sidekudossairaus pitää huolen, että uupumuskierre ei lopu vaikka edellisistä pääsisikin luikeroimaan hetkeksi karkuun. Hyväksyä, että tulevaisuus on aivan erinäköinen kuin kuvittelin ja toivoin vielä jonkin aikaa sitten. Hyväksyä, että juuri nyt ja tässä on hyvä näin, eikä kannata miettiä miksi, jos, sitten kun. Palikat eivät ole toivomiani, mutta aion rakentaa niistä ihan mahdottoman kauniin elämän, minun ainoani. Ja vihdoinkin pääsen aloittamaan rakentamisen.

LUKIJALLE: tämä julkaisu on vanhasta blogistani päiväyksellä 12.6.2016

***

Summer is here at last, with ice cream, swimming, flowers, big dreams, long nights. I try to enjoy and hope that the weather stays comfortable; not too sunny, not too hot. I got homework for this summer from my neurological rehabilitation. Recognize your limits and accept facts. That's quite a homework. For entire life. For each and one of us, in fact. How different would our lives to turn out if we would accept ourselves and our lives just as they are. I hope I can do my home work well. I am grateful that at last I can start to build a new life with the blocks I did not want but that were given to me anyway to accept as mine. I want to learn how to dance in the rain.

NOTE TO READER: This was published in my old blog on 12.6.2016