Shine Bright

It's almost December. Where did November go? Well, actually... It was just the other day I was thougth it is 2009, so maybe I should be asking, where did the years go? 

Social media is full of hygge this time of the year, I have noticed. Am I the only one thinking why such an ordinary thing as being at home, lighting candles, and enjoying life should be marketed as hygge, as a trendy thing to do? 

It is such a funny thing, that normal everyday routines during the winter time has a trendy name now and it such a fashion thing to do. Which is actually terribly sad, if you think about it. It is so so so so sad how many people need this hygge thing to stop and relax and maybe to lit one candle (and instantly put a pic to Instagram, of course) and think that wow, now I am trendy and I have done this, let's move on. People does not have time to just be still for a moment nowadays. Unles, of course, they are like me and just cannot do anything else anyway.

 I have to live my life at home, it's not something I have chosen, it's something that have happened me, and I have to accept it. It's winter. It's dark (extremely dark). It's wet. It's cold. Of course I try to make my days as cozy and comfy as possible, and that includes candles. Lots of candles. So maybe you get the idea? Hygge might be a perfect word for it. But it's not the point, I am not doing my life beautiful because it is trendy, I do it for me.

Other thing I have been thinkin lately is this mindfullness trend. Thinking that every second of your life counts, you should not waste one moment, you should enjoy it all, you cannot have a bad moment because that would compromise everything. If you feel sad, you have wasted precious moments. You cannot handle sorrow or pain, there are serious problems with your inner self, if you are not happy every single second of your life. I know, I am exaggerating, but maybe you know what I mean? Where is the place for sorrow, for tears, for feeling desperate, anxious, painful in this world of "enjoy every moment".

I am very, very blessed to be able to find joy in the little things in my life, and to be able to realise and think that those little things are actually the things that matter the most.  That it's just the little things that make my life beautiful despite all the - you know - less pretty parts of the life. Disabilities, pain, fatigue, letting go of most of the things that used define me, days in bed, brain injury, so rare diseases I am one of a kind, and all these close calls... But I strongly believe it is just because of these I can truly and honestly think life is precious gift. Because of these I can see the beauty of life, even if it is fragile and quiet one.

"Fall in love with your life" is a wonderful thought. I would like to think it would be the kind of love that is strong enough to last also the dark, deep days of living. Life is not only about laugh, happiness, light. It is so much more, even if it not often presented in magazines or in social media. (Well, of course it is, but only in a way to show how this strong person made it through hard times and the very happy end.) 

I see the pressure all the time around me, to have a perfect life. To make life perfect. I would like to scream my head of. Stop. Listen to yourself. Don't you realise? You have it already, you don't have to make it. Take your life as it is and accept that it will never be flawless. Life is beautiful just as it is. 

As Leonard Cohen put it so perfectly:  

there is a crack in everything, that's how the light gets in. 

There are cracks, holes maybe, in my or in everybody's life, but this only allows the light to shine even more brightly in. So shine bright. You are not alone. Life is about the cracks, it's about how you live with them and make them yours.

P.S. Sorry my Finnish readers, I still cannot write in Finnish.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tämä on julkaistu vanhassa blogissani 24.11.2016
NOTE TO READER: This one was published on my old blog on 24.11.2016

Country Cookies Recipe - Maalaispipariresepti

A delicious and super easy recipe for gluten free (and dairy free) cookies. Homemade cookies, coffee, and cozy autumn evenings... What a delightful combination.

COUNTRY COOKIES

200g butter or dairy free margarine

1 tbsp syrup

200g sugar

1tl baking soda

350g gluten free flour (Semper FinMix)

1. Whisk together butter, syrup, and sugar.

2. Add flour and soda, stirr.

3. Make two rolls of the dough, I use cling film to roll it without a mess. 

4. But it in the fridge to harden.

5. Preheat the oven to 200 degrees Celsius.

6. Open the cling film, cut the dough to ca. 2cm circles, put them in the baking tray covered with baking sheet.

7. Bake around 15 minutes.

8. Let the cookies cool in the baking tray.

Tip! You can make a douple sized dough and put annother half to the freezer. Just roll two rolls in a cling film and put them in the freezer. When you desperately need fresh, home baked cookies with your coffee, take a roll out of your freezer, cut to slices, and bake as mentioned above. Delicious, easy, and fast!

MAALAISPIPARIT

200g voita tai maidotonta margariinia

1rkl siirappia

200g sokeria

1tl soodaa

350g gluteenitonta jauhoseosta (Semper FinMix)

1.     Vaahdota huoneenlämpöinen voi, siirappi ja sokeri.

2.     Lisää joukkoon jauhot ja sooda, sekoita.

3.     Levitä 2 pitkää suikaletta talouskelmua pöydälle, kumoa puolet taikinasta toiselle, puolet toiselle kelmulle pötköksi.

4.     Kääri kelmu rullaksi, taikina sen sisällä. Painele taikina tasaisehkoiksi pötköiksi ja laita taikinapötköt jääkaappiin kovettumaan.

5.     Lämmitä uuni 200 asteeseen.

6.     Avaa kelmu, leikkaa kovettuneet taikinapötköt noin 2cm paksuisiksi kiekoiksi, nosta leivinpaperilla vuoratulle pellille. Taikina leviää jonkin verran uunissa, joten jätä taikinakiekkojen väliin tilaa.

7.     Paista uunissa noin 15 minuuttia.

8.     Jäähdytä

Vinkki! Tee kaksinkertainen määrä taikinaa ja laita kaksi kelmurullallista taikinaa pakastimeen. Kun piparihammasta kolottaa, nosta pötkö pakkasesta, lämmitä uuni 200 asteeseen, leikkaa pötköstä 2cm palaset pellille (ei haittaa, vaikka olisivat vähän jäisiäkin vielä), paista ohjeen mukaan ja nauti.

More pictures in my Instagram: harvinaisenkauniselama, feel free to visit.

 

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tämä on julkaistu vanhassa blogissani 29.102016
NOTE TO READER: This one was published on my old blog on 29.10.2016

Gentle Softness

Anaphalis margaritacea

I would like to think October is the perfect time of year to be gentle to yourself. Summer is definitely over, but the fuss about Christmas is yet to come. (You must remember, I am a Finn, we don't do Halloween here, it's just October and yes, All Saint's Day, but not the big Halloween thingy.) I love this time of year, the bright colors are gone now, the nature is full of soft, gentle tones. My fatiqued brains enjoy it, not too much details, colors, light, it's just softness and stillness.

Somehow I feel most content this time of year. I hope I will someday learn to feel this way thewhole year round. Or, maybe I feel content just now, because I think I can honestly say, I am learning my lesson of life and truly letting go what could not be. It has been a long journey, still continuing the rest of my life, I am sure, but I have (almost) accepted it. I have learned to be gentler on myself. Not all the time, none of us could do that, I suppose. But you know the moments you are thinking if you had tried harder, done differently, or if this and that... In these moments I now remember what doctors have said to me. I could not have done more, I could not have tried harder, I could not have done differently. I have a brain injury. I have several rare illnesses. My body have a mind of its own and it does not do always as I want it to do. I am not a quitter, I tried harder than most would have, they say. And now, when I lay on my bed unable to move, I don't blame myself and think if I just want harder, maybe...

I was going to write my PhD about the Late Bronze Age urban culture continuing in the Iron Age I Northern Israel and Syria. It was my dream, my goal, my self. But I want to think there is another plan for me, that's why I had this accident destroying my memory and launching Ehlers-Danlos syndrome to a full force in me, and also chronic fatique syndrome... And myasthenia gravis. Most of the time I can't even remember the title of my dissertation. Oh, it has been a bitter path, to accept that I cannot ever continue to do what I love most. I still cry a lot, I still miss it, I still have a tremendous sorrow in my heart, but I understand it's impossible. That I need to accept it and try to focus on what's more important at the moment. To breathe. (Because that's sometimes quite an effort.) And I believe, someday I will understand, why all this.

I was delighted to listen to Leonard Cohen's latest album You Want It Darker, released yesterday. It's so full of the themes I struggle with. And yet, it has gentle softness in it. As always. I have been listening his magical voice my whole life, but this latest one, this is absolute, pure gold for a broken soul. Dark tones, but there is still that gentle reflection of hope. It's like life itself. The balance of everything:

I wish there was a treaty,

I wish there was a treaty 

between your love and mine.

- Leonard Cohen -

So this October I shall lit candles, enjoy little things, listen to the gorgeous deep voice, be gentle on myself, celebrate life. 

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tämä on julkaistu vanhassa blogissani 22.10.2016
NOTE TO READER: This one was published on my old blog on 22.10.2016

Gluten Free Banana Bread Recipe - Banaanileipäresepti

I have been asked if I could write down the recipe for this delicious bread I posted a picture on Instagram (harvinaisenkauniselama). Here it is. It's gluten free and can easily be changed also to dairy free. I got this recipe years ago from my sister who got this from her friend, so I do not know the original source, and also, I have made some alternations. If you want it dairy free, just use water instead of milk, and dairy free margarine instead of butter. A tip: in this case add a pinch of salt to the dough if you are used (as we are in Finland) that you have salt in your butter. Also, you can use any kind of nuts you have, I use peanuts, walnuts, pecans... Ingredients are for one bread.

Gluten Free Banana Bread

Ingredients:

100g soft butter

175g sugar

2 eggs

3-4 small, ripe, mashed bananas 

225g gluten free flour (Semper FinMix)

50g chopped nuts

2tl baking powder

2 tbsp milk

1. Put a baking sheet to a bread baking tin.

2. Pre-heat the oven to 180 degrees (Celsius). 

3. Measure all the ingredients to the bowl, mix well.

4. Pour the dough to the tin and level it a bit.

5. Bake in the oven ca. 1 hour until the bread has risen and is golden brown.

6. Let the bread cool a moment and enjoy. If there for some reason would be any leftovers, wrap them in a foil and enjoy the next morning with your coffee.

Ohessa ohje herkulliseen, gluteenittomaan banaanileipään, jonka reseptiä minulta on pyydetty sen jälkeen kun laitoin Instagram-tililleni kuvan leivästä. Ohje on helposti muokattavissa myös maidottomaksi, kun vaihtaa voin margariiniin ja maidon veteen. (Testattu on, se on oikein hyvää myös niin, mutta kannattaa lisätä pieni hyppysellinen suolaa mukaan.)Voit käyttää mitä pähkinköitä tahdot ja sinulla sattuu olemaan kaapissasi, olen testannut leipää saksanpähkinöillä, maapähkinöillä, pekaanipähkinöillä, parapähkinöillä ja hasselpähkinöillä. Aineksista tulee yksi leipä.

Gluteeniton Banaanileipä

Ainekset:

100g pehmeää voita

175g sokeria

2 munaa

3-4 kypsää, pientä banaania soseutettuna

225g gluteenitonta jauhoseosta (esim. Semper FinMix)

50g karkeasti rouhittuja pähkinöitä

2tl leivinjauhetta

2rkl maitoa

1. Vuoraa leipävuoka leivinpaperilla.

2. Lämmitä uuni 180 asteeseen.

3. Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita hyvin.

4. Kypsennä uunissa noin tunti, kunnes leipä on noussut ja kullanruskea

5. Anna jäähtyä hetki ja nauti. Säilytä leipä folioon käärittynä.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tämä on julkaistu vanhassa blogissani 12.10.2016
NOTE TO READER: This one was published on my old blog on 12.10.2016

Beautiful October

It's October, my favourite time of the year. It's as if nature is gentler, softer than in any other month. I like to think also people are softer, if only a little and only from the inside.

I have had some difficulties with my speaking and writing, mainly in Finnish. My English is just as it always has been, not quite correct but hey, I am Finnish after all. The reason for my latest problems is a mystery to be solved, it might have something to do with the blood circulation in my brain. I speak Finnish like a foreigner and I write Finnish like a total foreigner without any knowledge whatsoever of any kind of grammar on this planet called Earth.

I have many disabilities but I am so gratelful none of them stops me from enjoying the little things in life. I know I am truly blessed, because not everyone has this wonderful gift. Past weeks have not been easy for me in so many ways I am not even trying to explain. However, I have enjoyed resting under the blankets in our conservatory, inhaling the crisp autumn air, letting the gentle autumn sun shine on my face (this I could not let happen in summertime), watching the vivid colors of the nature. And, of course, drinking coffee. 

I have heard some people think that I think I'm a saint, I am an absolute fake and other such lovely compliments. Well, I don't care. This is, after all, my life. I have learned how to be content with it. Hard way. Everyone has bad moments, dark thoughts, pain in the heart, me too. It's just that I don't have the ability nor the strenght to dwell on them. I lost my native language. It's quite sad to speak English to your Finn three-years old who does not understand a word mum says. Every word I speak hurts, and causes extreme fatique. But, I have learned a lesson. Don't never ever take anything for granted. Never stop being grateful of the simple, small things you have. And never ever when you wake up in the morning, forget to feel blessed and thankful because you woke up and are alive. I have had too many moments not to take life as granted anymore. So, I try to make every single day beautiful, kind and pretty for me and for my family, it might be my last.

Most of the days I am too fatiqued to do anything, I just stay in bed and look at the life around me. There might be a good moment or two, maybe a little crocheting, a nice cup of coffee, a tiny bit of reading or looking for beautiful instagram pictures and listening to what my children have on their mind. Small things most people doesn't even stop to think twice. Huge delighting moments for me. I admit this all is a bit different from the life I always imagined would be mine. I planned my life differently. I was writing my dissertation about a subject I hardly cannot memorize anymore, I was a so-called good mum participating my children's lives with full intensity, I had hopes and plans for the future I never had the chance to have. But I got more. Much more. I got a memory so bad I cannot dwell on anything very long because I don't remember what for. I got a life full of dreams, wishes, love, beauty, and ability to enjoy the small things. I would call myself a winner in this bargain.

I hope your autumn would be as filled with love, sunshine, warm thoughts, and joy as mine.

 

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tämä on julkaistu vanhassa blogissani 5.10.2016
NOTE TO READER: This one was published on my old blog on 5.10.2016

Syksyn toivo - Autumn Hope

Syksy hiipi niin hiljaa lähelle, ettei sen tuloa oikein ehtinyt huomata. Yhtenä iltana vain huomasi, että nyt on syksy. Ei syksyä ilmassa, ei syksyn tuntua, vaan se tuli jo, jäädäkseen. Ruusut kukkivat vielä, mutta niidenkin innossa näkyy pientä väsähtämistä. Hortensia sävytti kukkansa iloisesta lilasta pehmeämpään syksyväritykseen ja pellot kylpevät ilta-auringon kullassa. 

Kesä on ainakin tällä minun sairausyhdistelmälläni aina hiukan kyseenalaista aikaa. Hiukankin yli 21 astetta, ja aivot muuttuvat kaurapuuroksi ja koko keho kipeäksi kimpuksi. Tämä kesä oli poikkeuksellisen hellä minulle, joten syksyn tulo ei ollut niin suuri helpotus kuin yleensä. Silti toivottelen sen ystävänä takaisin. Syksy on lapsesta asti ollut lempivuodenaikani. Viljan tuoksu, hämärtyvät illat, kesän jälkeinen hiljaisuus, kynttilät, takkatuli, levollisuus ja kodin lämpö sopivat tällaiselle kotihiirelle paremmin kuin hyvin. 

Kulunut kesä on varmaankin ollut säänsä puolesta useimmille hienoinen pettymys. Monet vertaisystävät, jotka sairastavat Ehlers-Danlosin syndroomaa, ovat joutuneet turhaan odottamaan helteiden tuomaa helpotusta kipuihinsa. Itselläni kun on EDS:n lisäksi myastenia, helle on vähän monimutkaisempi jutttu. Oman kesäni teemaan hieman hillitympi sää on sopinut hyvin. Kesän alussa sain neurologisen kuntoutusjakson päätteeksi kesäläksyn, jota olen tunnollisesti tehnyt. Syksyn tullen minun on aika miettiä, mitä sitten. Mitä sitten, kun todellakin pitää konkreettisesti hyväksyä ajatus, että työkykyni ei yksinkertaisesti riitä mihinkään työhön. 

Tällä sairausyhdistelmällä, johon kuuluu yllämainittujen lisäksi krooninen väsymysoireyhtymä ja vaikea, onnettomuudessa tullut aivovamma, tällä nyt vain elämä meni näin. Olen kiitollinen siitä, että vaikkei työkykyä olekaan, olen elossa. Vaikken pääsisikään sängystä ylös, mitä sitten. Elämä voi olla kaunis sittenkin. Ja uskon ja luotan vahvasti siihen, että vaikka  joudun luopumaan jostakin niin äärimmäisen rakkaasta kuin työni, jotakin hyvää, kaunista ja onnellista odottaa jossakin toteutumistaan menetetyn tilalle. 

Hiljaisten, rauhallisten ja pitkien päivien iloksi hipsuttelin Instagramiin. Pieniä tuokiokuvia, arjen helmiä, löytyy omalta sivultani nimellä harvinaisenkauniselama. Myöskin varalusikka-nimellä löytyy kauniita kuvia, osassa Varalusikan lusikkakoruja, osassa ei, mutta kuvien ajatus on tuoda pieni ilohetki, vaikka vain sellainen kahvikupinmittainen.

**

 Autumn came so quietly that I was surprised to notice one night that yes, it really is here already. Roses are still blooming but rather tiredly, hydrangeas have changed their colour from perky summer lila to more soft autumn pastels. 

I know most people love sunny, warm summer days but I am so delighted and relieved that the summer was not that hot. With myasthenia gravis, warm is a horror, even if my Ehlers-Danlos syndrome part would have loved it. And I love autumn, it has been my favourite season since childhood. I love the feeling of coziness, candlelight, golden fields, twilight, tranquility. The suit me well, as I am always at home anyway. 

I had a difficult task to do this summer, as a homework from the neurologic rehabilitation I participated at the beginning of the summer. I truly, inevitably have to understand, admit and accept that I am not able to work anymore. With myasthenia, EDS, CFS/ME and severe brain injury, it is impossible and I havet to accept it. I have to be thankful I am alive, and even if I spend most of the time staying in bed, life can be pretty beautiful anyway. And, I am absolutely certain that even if I have to give up something as precious as my job, there is something good, something beautiful, something happy waiting for me somewhere. Someday. Somehow. 

As the days tend to be long and quiet, I joined Instagram. You can find the tiny moments of my beautiful life in my page called harvinaisenkauniselama. (Harvinaisen kaunis elämä is Finnish and means unusually beautiful life, and it refers to my three rare disabilities.) Please feel free to have a look! Also it's me that usually posts on Varalusikka's Instagram page, on the name varalusikka. Please have a look at it too, there are pictures of spoon jewelry but also other pretty pictures to give you a moment of happiness, even if just as brief as a cup of coffee.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tämä on julkaistu vanhassa blogissani 18.8.2016
NOTE TO READER: This one was published on my old blog on 18.8.2016

Mekkoja ja unelmia - Dresses and dreams

Tästä  pääset lukemaan, miten ihan harvinaisen tavallinen nainen päätyi hymyilemään kameralle yllään kaunis mekko, ja oikeastaan myös, miksi. Tässä pieni lainaus:

Kuljen usein pyörätuolissa ja minua kovasti huvittaa, miten ihmiset hätkähtävät nähdessään säteilevän hymyn, pinkin tyllialushameen, perhosmekon ja koruja jollakulla, joka istuu pyörätuolissa. Tahdon osoittaa ihmisille, että joka ikisellä, harvinaista kroonista sairauttakin sairastavilla, on oikeus elää juuri niin täyttä elämää kuin… no, uskaltaa, tahtoo. Kipujen, surun, uupumuksen, taisteluiden vastapainoksi ja niiden rinnalla voi saada myös jotakin ihanaa, kaunista ja onnellista. Vaikka koruja ja tyllimekkoja. Siihen tarvitaan vain ripaus iloa ja uskallusta. Arjen huolien ja kiireen keskellä kun malttaa hetkeksi pysähtyä, vaikkapa kahvikupillisen verran ja katsella ympärilleen ja miettiä, että onpa oikeastaan ihan mukava asia, että olen juuri tänään elossa. Sellaisella hetkellä tajuaa: jokainen päivä voi olla perhospäivä.

 www.misswindyshop.com

You can read (only in Finnish, I am sorry) here a story of a woman who thinks that every day can be a wonderful day, and that you deserve to be beautiful, even if you have rare diseases:
http://blog.misswindyshop.com/emilia/ 

yhteistyössä Miss Windy Shopin kanssa 

yhteistyössä Varalusikan kanssa

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tämä on julkaistu vanhassa blogissani 14.7.2016
NOTE TO READER: This one was published on my old blog on 14.7.2016

Kesätuuli - Summer Wind

Olen unelmoinut koko pitkän talven, kevään ja kesänkin merestä. Lämpimästä rantakalliosta, leppeästä tuulesta kasvoilla, aaltojen äänestä. Liikuntarajoitteisena ei ole ihan helppoa päästä nauttimaan merestä, hiekkarannoille ei pyörätuolin kanssa pääse mitenkään, ja kalliot ovat yleensä yhtä hankalia nekin. Harvoin on luonto tai luonnon apukädet järjestäneet esteettömän kulun rannoille. Ja silti meidän sairaidenkin ihmisten mielessä palaa ihan sama tuli kuin kenen tahansa sisällä, toiveita ja haaveita kesästä ja vedestä ja auringosta.

Lapsuuden kesiin kuului aina vesi, tavalla tai toisella. Serkusten kanssa vietetyt mökkikesähetket ovat niin syvälle sydänmuistiin piirtyneet, ettei edes aivovamma niitä ole pyyhkinyt muistista. Järvikesät ja souturetket, uimapatjamaratoonit vastarannan saareen, loputtomat laiturileikit, matonpesut, uusien perunoiden pesut laiturin lämmössä... Ja meren rannalla suolan tuoksu, kaisloista rakennetut aarteet, veneseikkailut, uimaretket piskuisille luodoille. Puhumattakaan tietysti muurinpohjalettujen, grillimakkaroiden ja kinkkuvoileipien ehtymättömästä määrästä, jolla serkuskatrasta pyöritettiin. Ei aina paistanut aurinko, ei. Mutta ei se tahtia hidastanut. Mikä esti uimisen sateessa? Ei niin mikään! Ukkosella sentään, ja silloin kun vanhempien mielestä oli kylmää, pysyteltiin mökkien hämärässä lämmössä, pelattiin unoa, luettiin neitietsiviä ja suunniteltiin supattaen Suuria Asioita, joita aikuisina tekisimme.

Varmaankin jokaiseen suomalaiseen on sisäänrakennettu jonkin asteinen kaipuu kesävetten ääreen. Niinpä minäkin tahdoin, yhden kerran, valloittaa rantakallion. Puin kauneimman mekkoni, tyllialushameeni ja ballerinat ja valmistauduin kesän kauneimpaan muistoon. Pääsin rannalle. Taaimmalle kalliolle, lähimmäs tietä ja autoa, mutta pääsin! Sieltä näkyi meri, aaltojen kimallus laskevassa auringossa, hempeä pastellitaivas ja kaukana, kaukana horisontissa purjeveneitä. Istuin kalliolla, jonka lämpö hyväili käsiäni, kuuntelin aaltojen lyöntiä ja lokkien laulua, annoin kesätuulen pyyhkiä kasvojani ja imin itseeni suolan tuoksua koko vuoden tarpeiksi. Ensi kesänä sitten taas nähdään, meri.

I longed the whole year for the sea. I longed for the gentle sea wind, roaring of the waves, but it is not that easy to get to the sea if you are disabled. And even we, who have chronic illness, have dreams and desires, we too would love to have memories about summer, the sun, and the sea.

Water was as vital part of my childhood summer memories as sun and laughter. Memories of summers with my cousins are so deep within me that even brain injury has had no effect on them. Days on the lake or the sea spent just as fully as only children can: with laughter and joy. Picnics, swimming, rowing... And swimming in the rain, of course! And if the weather was just too bad, playing cards inside, reading nancydrews and dreaming about all the things we would do when we would eventually be grown-ups.

I think that there might be a built-in longing for the summer waters in all Finns. I yearned to the sea just once this summer. So I dressed my most beautiful butterfly dress, tulle petticoat, ballerinas, and was ready for the most precious summer memory of this year: the beach. I made it! Even if I made it to the rock nearest our car, but I made it anyway. I saw the sun, I saw the glittering sea, and I saw the pastel painted evening sky. I hear the seagulls, the waves, and I felt the sea wind in my face. I breathed the fresh salty air. I absorbed the sea within me so that I can hold it there the whole year. I will see you again next summer, sea. Wait for me. 

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tämä on julkaistu vanhassa blogissani 8.7,.2016
NOTE TO READER: This one was published on my old blog on 8.7.2016

Kesäläksy - Homework for summer

Kevät on edennyt kesäksi ja luonto juhlii. Elämän riemu näkyy kaikkialla. Jäätelöä, uimaretkiä, kasvimaan laittoa, lomasuunnitelmia, pitkiä iltoja ja suuria unelmia. Niistä on kesäloma tehty. Yritän itse saada kesäriemun kulmasta otteen. Uupumus painaa, niinkuin aina kesällä kun on lihaksille sattuvan lämmin ja aurinko paistaa silmät painuksiin. Puolivarjo, lempeä tuuli ja lämpömittarissa noin kaksikymmentä astetta, se on täydellisin kesäsää.

Sain neurologisen kuntoutukseni kesäläksyksi kaksi tärkeää tehtävää. Tunnista rajasi ja hyväksy tosiasiat. Mietin, että siinä on meille jokaiselle melkoinen kesäläksy. Jos jokainen meistä olisi syksyllä oppinut omat rajansa ja hyväksymään elämänsä juuri sellaisena jommoiseksi se on tällä hetkellä eteen asetettu, syksy voisi olla paljon helpompi vastaanottaa. Muistan aina syksyn aikaan kuuntelevani ympärillä kaikuvia haikean tyytymättömyyden lausahduksia, joissa kaikissa yhdistyvät sanat: arki, kiire, suorittaminen, pimeys. 

Minulle arki on parasta elämässä. Tasainen, turvallinen pohja hengitysrytmiä antamaan. Kiireensä voi jokainen päättää ihan itse, ja jos malttaa olla vähemmän pätevä, vähemmän aikataulutettu ja hyväksyä itsensä enemmän ja vaatia vähemmän, kiirettä saa pirstottua pienemmäksi, jos vain uskaltaa. Suorittaminen, sen voi vaihtaa vaikka hengittämiseen, ihan kivaa sekin on. Pysähtyä katselemaan elämää juuri nyt ja rakastaa itseään vähän enemmän. Pimeys. Vaikka ulkona pimenisi kuinka, sisällä voi olla silti valoa. Enkä puhu nyt kynttilöistä ja sähkökatkaisijoista, vaikka nekin ovat aika näppäriä syksyn pimeinä päivinä. Ei pimeys pääse hiipimään sisään, jos siellä on valolle tilaa tarpeeksi. (Käytännössä tietenkin kaikki on paljon, paljon hankalampaa kuin paperilla. Ja toiselle on helppo huudella neuvoja.)

Itselleni kirjasin kaksi kesäläksyäni paperille ja merkitsen joka päivä, olenko muistanut läksyni. Osasinko tunnistaa tänään rajani? Tahdoinko itseltäni liikaa, vaadinko turhia ja maksoinko lopulta aivan turhanpäiväisestä jääräpäisyydestä isot laskut? Innostuinko mukavasta niin, etten huomannut silloinkaan ajoissa vetäytyä ja rajat paukkuivat? Toivottavasti syksyllä voin todeta, että vähemmän on kolisteltu luita lattiaan ja makseltu hetken innostuksesta monen päivän ajan uupumusveroja. Sama lyhyesti: osaanko laskea päiväni lusikat ja käyttää oikean määrän. 

Rajojen tunnistaminen on kroonisesti sairaille ihan kauhean vaikea asia. Mitä jos vähän vielä, juurihan minä aloitin, mitä jos tällä kertaa en uuvukaan, minä ihan nopeasti... On hirveän vaikeaa osata sanoa ei tai stop ajoissa, tunnistaa ja hyväksyä omat rajansa ja se, ettei pysty samaan kuin terve ihminen, vaikka tahtoa samalla tavalla löytyisikin. Itsensä ja tosiasioiden hyväksyminen on elämänmittainen läksy. 

Syksyksi minun pitäisi kuitenkin oppia hyväksymään aivan konkreettisia tosiasioita. Sellaisia, kuin että aivovamman vakavuus estää tehokkaan ajattelun, lihassairaus rajaa fyysisen kestävyyden hyvinkin pikkuruiseen laatikkoon ja sidekudossairaus pitää huolen, että uupumuskierre ei lopu vaikka edellisistä pääsisikin luikeroimaan hetkeksi karkuun. Hyväksyä, että tulevaisuus on aivan erinäköinen kuin kuvittelin ja toivoin vielä jonkin aikaa sitten. Hyväksyä, että juuri nyt ja tässä on hyvä näin, eikä kannata miettiä miksi, jos, sitten kun. Palikat eivät ole toivomiani, mutta aion rakentaa niistä ihan mahdottoman kauniin elämän, minun ainoani. Ja vihdoinkin pääsen aloittamaan rakentamisen.

LUKIJALLE: tämä julkaisu on vanhasta blogistani päiväyksellä 12.6.2016

***

Summer is here at last, with ice cream, swimming, flowers, big dreams, long nights. I try to enjoy and hope that the weather stays comfortable; not too sunny, not too hot. I got homework for this summer from my neurological rehabilitation. Recognize your limits and accept facts. That's quite a homework. For entire life. For each and one of us, in fact. How different would our lives to turn out if we would accept ourselves and our lives just as they are. I hope I can do my home work well. I am grateful that at last I can start to build a new life with the blocks I did not want but that were given to me anyway to accept as mine. I want to learn how to dance in the rain.

NOTE TO READER: This was published in my old blog on 12.6.2016